Siirry sisältöön

Rahasto

Ethos Residential Opportunities I Ky

Ethos Residential Opportunities I Ky on asuntoihin sijoittava rahasto, jonka pääasiallisena sijoitusalueena ovat pääkaupunkiseutu ja Tampere.

unnamed

Rahastoesittely

Rahastoesittely

Ethos Residential Opportunities I Ky on asuntoihin sijoittava rahasto, jonka pääasiallisena sijoitusalueena ovat pääkaupunkiseutu ja Tampere.

Rahasto ostaa uusia ja uudehkoja yhtiölainallisia asuntoja hyviltä mikrosijainneilta. Ostojen pääpaino on oman kodin ostajalle soveltuvissa asunnoissa ja tärkeitä ostokriteerejä ovat myös hyvä mikrosijainti sekä liikenneyhteydet.

Kasvukeskusten suuri ja kasvava asuntotarve ja uudisrakentamisen pysähtyminen luovat mielestämme vahvan pohjan asuntojen arvonkehitykselle lähivuosina. Suomen asuntomarkkinat ovat olleet viimeksi yhtä pysähdyksissä noin 30 vuotta sitten ja asuntoaloitukset ovat historiallisen alhaisilla tasoilla. Vaikka toipuminen alkaisi vielä vuoden 2024 aikana, niin kysynnän ja tarjonnan epäsuhtaa voi olla vaikeaa enää estää, sillä uudisrakentaminen on hidasta.

Arviomme mukaan pääkaupunkiseudulla ja Tampereella tulee mahdollisesti olemaan merkittävä pula asunnoista vuoteen 2027 mennessä. Tämä johtuu kyseisten alueiden kasvavasta väestöstä ja lisääntyvästä kysynnästä yhdistettynä uusdisrakentamisen seisahtumiseen, jonka uskomme johtavan niukkuuteen asuntotarjonnassa. Tätä ainutlaatuista mahdollisuutta Ethos Residential Opportunities I Ky -rahasto pyrkii hyödyntämään ostamalla laadukkaita ja hyvällä sijainnilla olevia koteja nykyhetken ostajan markkinasta.

Nykyinen erikoistilanne luo mielestämme suuria mahdollisuuksia sijoittajille, jotka haluavat hyödyntää asuntomarkkinan epätasapainoa. Uskomme vahvasti, että mahdollisuus parhaille tuotoille luodaan tekemällä päättäväisiä toimia vastavirtaan, synkimpinä aikoina.

Rahastoa hoitaa kokenut tiimi, jolla on poikkeuksellisen vahvaa finanssiosaamista sekä laajaa kokemusta asuntosijoituksista ja asuntojen hallinnoinnista.

Rahaston tiedot

Rahaston tiedot

Rahasto (AIF) Ethos Residential Opportunities I Ky
Vaihe Avoinna uusille merkinnöille
Juridinen rakenne Suomalainen kommandiittiyhtiö, suljettu rahasto
Vaihtoehtorahastonhoitaja (AIFM) Ethos Capital Oy
Maantieteellinen fokus Suomi, pääasiassa pääkaupunkiseutu ja Tampere
Sijoituskohteet Asunnot
Strategia Sijoitukset tehdään pääosin pääkaupunkiseudulle ja Tampereelle. Tärkeimmät kriteerit ovat hyvä mikrosijainti ja oman kodin ostajalle soveltuvat pohjaratkaisut.
Tuottotavoite Yli 20 % p.a (IRR)
Tuottotavoitteet perustuvat arvioon sijoituksen arvon ja markkinaolosuhteiden kehittymisestä. Toteutuneeseen tuottoon vaikuttavat sijoitustoiminnan onnistuminen ja toteutunut markkinakehitys. Asetettua tavoiteltua tuottoa ei välttämättä saavuteta. Sijoituksen arvo voi nousta ja laskea ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan tai osittain.
Minimisitoumus 250 000 euroa

Tule sijoittajaksi

Haluatko lisätietoa rahastosta? Jätä yhteistietosi, niin olemme sinuun yhteydessä.

HUOM! Tämä tuote on tarkoitettu ammattimaisille ja rajatulle joukolle ei-ammattimaisia asiakkaita, jotka tekevät vähintään 100.000 € sijoituksen ja joilla katsotaan olevan riittävä ymmärrys rahastosta ja sen harjoittamasta sijoitustoiminnasta.
Ennen sijoituspäätöksen tekemistä tulee tutustua rahaston lakisääteisiin dokumentteihin, kuten avaintietoasiakirjaan. Tiedot ovat saatavilla sijoitusta harkitseville Ethos Capitalista.

    rahasto_hero_img

    Rahaston esimerkkiasunnot

    Rahaston esimerkkiasuntoja

    Rahaston nykytilanne

    Rahaston nykytilanne

     

    Rahaston bruttokoko (GAV)

    18M€

    Tavoite 50-100 M€

    Kotien aluejakauma

    Pääkaupunkiseutu 68 %

    Tampere  22 %

    Turku/Oulu 10 %

    Tontin omistus

    Oma 100 %

    Kotien keskipinta-ala

    67 m2

    HUOM! Tämä tuote on tarkoitettu ammattimaisille ja rajatulle joukolle ei-ammattimaisia asiakkaita, jotka tekevät vähintään 100.000 € sijoituksen ja joilla katsotaan olevan riittävä ymmärrys rahastosta ja sen harjoittamasta sijoitustoiminnasta.
    Esitettävät skenaariot ovat tulevan tuloksen arvio, joka perustuu aiempiin tietoihin siitä, miten tämän kaltaisten sijoitusten arvo vaihtelee ja nykyisiin markkinaolosuhteisiin, eivätkä ne ole täsmällinen indikaattori. Saatava tulos vaihtelee sen mukaan, millainen markkinoiden kehitys on rahaston toimikauden aikana.
    Tämä sivu tarjoaa yleistä tuotetietoa ja se on markkinointiviestintää. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoituksen arvo voi nousta ja laskea ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Sivun sisältöä ei tule pitää sijoitusneuvontana eikä sen perusteella tule tehdä sijoituspäätöksiä. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä tulee tutustua rahaston lakisääteisiin dokumentteihin, kuten avaintietoasiakirjaan. Tiedot ovat saatavilla sijoitusta harkitseville Ethos Capitalista.